Historiaa
Roikolan koulun historiaa. Lähtökohta Roikolan koulun syntymiseen löytyi kirkonkylän kouluoloista. Tarkastajan kehotuksesta jouduttiin oppilaita jättämän koulun ulkopuolelle ja Viirrekylän lapset saivat jäädä koteihinsa. Kunnassa tilanne huomattiin heti ja alettiin harkita uuden koulupiirin perustamista. Kun koulun tarve oli suuri, päätettiin Roikolan osalta ratkaista asia vuokraamalla Hiskias Tokoilta tupa koulun käyttöön. Siellä koulutyö pääsikin vauhtiin 1921.
Talo sijaitsi Viirrejoen rannalla ja oli kaksikerroksinen. Rakennuksen läpi kulki eteinen ja toisessa päässä oli suuri tupa, johon luokka hyvin sopi. Talon toisessa päässä sijaitsivat kamarit kahdessa kerroksessa. Kuitenkin kouluun pyrkijöitä oli heti alussa enemmän kuin kyettiin ottamaan vastaan. Niiden, jotka eivät kuuluneet Roikolan koulupiiriin, oli siirryttävä muualle. Asiaa kuvaa hyvin 20. syyskuuta 1921 pidetyn johtokunnan kokouksen pöytäkirjan 5. pykälä. ”Johtokunta keskusteli siitä, mitä olisi tehtävä, jos, niinkuin kuulustaa, oppilasluku tulee suurempi kuin luokkaan mahtuu. Toiset tahtovat, että kaikki toisesta piiristä olevat oppilaat on pantava pois. Toiset taas tahtovat, että ylemmillä osastoilla olevat toisen piirin oppilaat on pidettävä koulussa ja omasta piiristä heitettävä nuorempia pois. Opettaja E. Riiku lupasi tähän kysyä neuvoa tarkastaja Kuosmaselta.
Johtokunta päätti myöhemmin erottaa koulusta 17 oppilasta lähinnä kungaslaisia. Tämä päätös puolestaan auttoi Kunkaan koulupiirin perustamista. Näin koulun alkutaipaleella ei oltu vielä totuttu koulukuriin. Johtokunta joutuikin puuttumaan tähän asiaan tarmokkaasti. Röyhkeästä käytöksestä, kiroilusta ja kirjojen heittelystä annettiin vakavia varoituksia. Jouduttiin määräämään ettei kukaan saanut tuoda koululle puukkoa, eikä koulusta saanut poistua kesken koulupäivän ilman lupaa.
Tarkastaja kehotuksesta ryhdyttiin puuhaamaan omaa koulurakennusta keväällä 1922. Koulu valmistuikin nopeassa tahdissa. Sen vihkiäisjuhlaa vietettiin loppiaisena 1924. Koulun paikaksi valittiin Ala-Viirteelle menevän tien varresta Tokoin talojen kohdalla oleva alue tien oikealta puolelta. Se oli vajaan kilometrin päässä ns. Roikolan tienhaarasta, josta tie alkoi Ullavan suuntaan. Paikka oli siis Tokoin numerolla. Koulut saivat tavallisesti nimen sen mukaan, kenen maalle ne rakennettiin. Tämän säännön mukaan Roikolan koulun nimi tulisi olla Tokoin koulu. Näin ei kuitenkaan tässä tapauksessa käynyt. Miksi näin? Siihen voidaan esittää vain arveluita, mitään kirjallista todistetta ei asiasta ole olemassa. Eräänä selityksenä on poliittiset syyt. Maamme oli vasta käynyt vapaussodan. Senaattori Oskari Tokoi oli Neuvostoliiton kautta paennut Amerikkaan. Hänen nimellään ei liene siihen aikaan ollut hyvää kaikua. Varmaan ei haluttu sen esiintyvän koulun nimessä. Niille olettamuksille voidaan saada tukea seuraavasta, joidenkin henkilöiden muistamasta keskustelutuokiosta. Oskari Tokoi oli silloin ensimmäistä kertaa vierailemassa kotimaassaan pakenemisensa jälkeen ja kävi myös lapsuuden kodissaan. Hänen tiedetään esittäneen silloiselle kirkkoherralle Juhani Vuoriselle kysymyksen: ”Miksi koululla on nimenä Roikolan koulu, vaikka se sijaitsee Tokoin numerolla?” Kuuleman mukaan rovasti Vuorinen oli ollut hyvin vaivautunut tästä kysymyksestä eikä tarina kerro, mitä hän siihen vastasi. Tämä yksityiskohta osoittaa, että jotain erikoista Roikolan koulun nimeen liittyy.
Vuonna 1927 Roikola sai toisen opettajansa erikoisella tavalla. Perustettiin Kunkaan koulun kanssa yhteinen alakoulun opettaja virka. Opettaja hoiti virkansa siten, että hän oli puolet lukukaudesta eli noin 18 viikkoa kummallakin koululla. Roikolassa opettajalle rakennettiin asunto koulun yläkertaan, ja alkuperäinen veistoluokka toimi varsinaisena opetustilana. Höyläpenkit nostettiin ylös seinää vasten aina kun varsinainen opetustyö oli käynnissä. Tätä yhteistä virkaa hoiti opettaja Tyyne Petäjä toistakymmentä vuotta aina vuoteen 1940, jolloin Roikolaan perustettiin alakoulunopettajan virka. Opettaja Tyyne Petäjä siirtyi vakituisesti hoitamaan virkaansa Roikolaan.
30–luvulla koulutyö vakiintui säännöllisiin uomiinsa, mutta lukuvuosi 1939 – 1940 oli poikkeus. Talvisodan syttymisen seurauksena Nurmeksen siirtolaiset täyttivät koulun. Opetus pääsi alkamaan vasta keväällä. Johtokunta totesikin kokouksessaan 12.4.1940, että koulutyö pyritään aloittamaan niin pian kuin tilanne sallii. Ylempien luokkien koulu alkoi sota-aikana yleensä lokakuun alussa työvoimapulan vuoksi. Jatkokurssit jouduttiin jättämään kokonaan pois vuonna 1942. Syyksi mainitaan poikkeukselliset olot. Lapset olivat kotitehtävissä ja jopa valosta oli puutetta. Koulun tarvitsemat polttopuut hankittiin tähän aikaan varsin omaperäisellä tavalla. Johtokunnan jäsenet kiersivät taloissa kehottamassa isäntiä hakkaamaan halkoja kolme kuutiometriä taloa kohti koulua varten. Näin koulun lämpöhuolto turvattiin talkoovoimin.
Siirtoväen lapset tuottivat oman ongelmansa koululle. Vuonna 1944 oppilaita oli yläkoulussa 54, joten lisäopettajien tarve oli suuri. Paine kuitenkin purkautui sodan päättymisen myötä ja vasta 50-luvulle tultaessa Roikola sai kolmannen opettajansa suurten ikäluokkien tullessa kouluikään.
Sodan loppuminen ei suinkaan poistanut välittömästi kaikkia vaikeuksia, vaan pula-aika jatkui vielä vuosikausia. Koulun kunnossapidossa oli hankaluuksia. Kouluhuoneita ei oltu 16 vuoteen paperoitu ja lattiat oli maalattu viimeksi 8 vuotta sitten. Kun koulurakennusta alettiin korjata, lähetettiin johtokunnan jäsen Eino Koski hankkimaan naulanostolupaa kansanhuoltolautakunnalta. Puupohjakenkiä sai sentään ostaa vapaasti ja niitä käytettiin ahkerasti. Kun oppilaat kirmasivat välitunnille syntyi melkoinen kopina.
50-luvun alussa alkoi Roikola koulun historiassa uusi ajanjakso. Valtuusto perusti koululle kolmannen opettajaviran, koska oppilasmäärä oli kohonnut 70:n. Myös kaikki opettajat vaihtuivat. Koululla alkoi yli 30 vuotta kestäneen opettaja Yrjö Mäkelän aika. Ensimmäisessä johtokunnan kokouksessa jossa hän oli sihteerinä kirjattiin kolme asiaa pöytäkirjaan: 1. hankitaan koululle rekki ja renkaat, 2. kiirehditään koulun laajennushanketta ja perustetaan koulupuutarha. Näin syntyi ikään kuin itsestään toimintaohjelmarunko tulevaisuutta varten. Koululiikuntaan kiinnitettiin erityistä huomiota ja tulokset näkyivät jo seuraavina vuosina. Koulun palkintokaappi alkoi täyttyä erilaisista pokaaleista. Hiihtäjät ja urheilijat toivat koululle uutta mainetta. Pesäpallo oli erikoisessa suosiossa. Mestaruuksia kertyi koululle tuon tuosta. Kylän nuoret kokoontuivat säännöllisesti viikoittaisiin harjoituksiinsa. Koulusta tuli monien harrastuksien keskuspaikka. Uuden koulurakennuksen rakentaminen pantiin alulle ja toteutettiin. Samoin koulun ympäristöön alettiin kiinnittää huomiota, erityisesti viihtyvyyteen.
Koulun laajentamisessa ei kuitenkaan päästy heti alkuun. Sitä viivästytti kysymys, oliko Oheneva erotettava omaksi koulupiirikseen ja rakennettava sinne oma koulu. Joulukuun 1. päivänä 1951 pidettiin koululla laaja kokous, jossa oli paikalla yli 50 henkilöä, kyläläisiä, johtokunnan- ja koululautakunnan edustajia ja kunnanjohtaja sekä tarkastaja. Ohenevalaiset pitivät tiukasti kiinni vaatimuksestaan saada oma koulu. Sitä vastoin tarkastaja Ylitalo oli koulu laajentamisen kannalla, koska koulumatkat Ohenevalta eivät olleet liian pitkiä ja näin ollen uuden koulupiirin muodostamiselle ei ehkä kouluhallitukselta saataisi lupaa. Lisäksi hän epäili asutuksen pysyväisyyttä silloisessa laajuudessaan Ohenevalla. Tämän saman epäilynsä hän oli esittänyt myös opettaja Yrjö Mäkelälle. He olivat nimittäin muutama päivä tätä ennen kiertäneet tarkastajan autolla koulupiiriä. Tullessaan Ohenevalle tarkastaja oli sanonut, että muutaman vuosikymmenen kuluttua lapset lähtevät maailmalle ja kylä vähiten hiljenee. Tämä tarkastajan ennuste toteutuikin myöhemmin. Koulua päätettiin laajentaa yhdellä kirjasto- ja kerhohuoneella.
Tämä ei kuitenkaan tulevaisuudessa riittänyt, vaan jo vuonna 1954 tehtiin seuraava laajennussuunnitelma. Nyt päädyttiin rakentamaan lisärakennus johon sijoitettiin kaksi luokkahuonetta, yksi asunto opettajalle, keittola ja vahtimestarin asunto. Samalla yhdistettiin vanha puoli yhteiseen lämpökeskukseen. Kun tällaiselle koululle ei voinut vielä rakentaa erillistä voimistelusalia, oli suunnitelmissa, että toista vastavalmistuneista luokista käytettäisiin liikuntasalina. Tämän asian tiimoilta syntyi koulun vastaanottotarkistuksessa erikoinen tilanne. Opettaja Yrjö Mäkelä muistelee tilannetta näin: ” Tullessamme tähän luokkaan, katto, seinät, ja lattia hohtivat uutuuttaan. Tarkastaja kysyi, oliko tämä se luokka, jota tultaisiin käyttämään voimistelusalina. Missä ovat laitteet?”. Hänelle vastattiin näin: ”Koska ne ovat niin kalliita, ne on jätetty pois, mutta voidaanhan täällä voimistella ilman niitäkin.” Tietäen opettajan erikoisen liikuntaharrastuksen tarkastaja määräsi luokan varustettavaksi tarvittavilla välineillä. Muuten hän uhkasi evätä valtion avun saannin rakennukseen. Niin saatiin puolapuut, rekki, renkaat ja muut kalusteet luokkaan.
Näin saatiin Roikolaan tilat, joissa koulutyö sujui pari vuosikymmentä eteenpäin. Tältä jaksolta kerrottakoon yksi hauska juttu, joka kuvaa hyvin sitä miten opetus oli mennyt perille. Autokannan siihen aikaan yleistyessä voimakkaasti oli opettaja varoittanut menemästä outojen autojen kyytiin. Sattui sitten, että koulutarkastaja Mikko Ylitalo oli Consulillaan tulossa Kokkolasta tarkastusmatkalleen. Tarkastaja pysäytti autonsa ja kysyi heiltä, olivatko he kouluun menossa. Saatuaan myöntävän vastauksen hän pyysi tyttöjä kyytiin, olihan hän menossa samaan suuntaan. Silloin tapahtui kummia. Niiltä jalansijoiltaan tytöt pinkaisivat pakoon metsää kohden. Tämä tyttöjen ihmeellinen käyttäytyminen selvisi tarkastajalle vasta myöhemmin koululla, kun hän kertoi opettajalle tapahtuneesta. Opettajan varoitukset oudoista namusedistä olivat jääneet hyvin mieleen.
Puuhaa koulun ylläpidosta riitti vielä 60-luvullekkin. Kouluun rakennettiin uusi talousrakennus, siirryttiin öljylämmitykseen ja vedettiin vesijohdot. Viimeksi mainittu olikin tarpeellinen sillä kaikki käyttövesi oli jouduttu kantamaan koululle suurissa säiliöissä, koska oman kaivon vesi oli juomakelvotonta. 60-luvulla alkanut voimakas oppilasmäärän väheneminen tuntui myös Roikolassa. Huippuvuodesta 1956, jolloin koululla oli 106 oppilasta, oli pudonnut lähes puoleen. Samaan aikaan pienempiä kouluja lakkautettiin, joten Roikola sai Kunkaan oppilaat vuonna 1965 ja Koskenmaan oppilaat vuonna 1966. Siitä huolimatta oppilasmäärä viimeisenä kansakouluvuotena 1973- 74 oli vain 57 oppilasta tässä kolmen entisen koulupiirin opinahjossa.
Vuonna 1971 tuli kuluneeksi 50 vuotta Roikolan koulun perustamisesta. Asianomaista juhlaa vietettiin koululla. Roikolan kansakoulun johtokunnan viimeisessä kokouksessa 31.7.1974 olivat läsnä puheenjohtaja Matti Koski ja jäsenet Inkeri Jylli, Airi Jaakola, Heikki Huuki, Aarre Keski-Rekilä, Matti Luostari, kunnanhallituksen edustaja Lauri hollanti ja sihteerinä opettaja Yrjö Mäkelä.
