Hyppää sisältöön

Tiedote 8.3.2022 klo 12

Kannuksen kaupungin apu Ukrainalle

Kannuksen kaupunki haluaa osaltaan olla tukemassa Ukrainan kansaa sen vaikeassa tilanteessa antamalla humanitaarista apua. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan tänään antaa Ukrainalle apua periaatteella euro per asukas. Tilastokeskuksen mukaan Kannuksessa oli viime tammikuun lopussa 5 407 asukasta, joten Ukrainalle annettava summa on 5 407 euroa. Apu kanavoidaan Kirkon Ulkomaanavun kautta.

Lisäksi Kannuksessa on tehty kartoitusta sen varalta, että kaupunkiin saapuu Ukrainan sotaa pakenevia ihmisiä. Kartoitusta esimerkiksi mahdollisesta hätämajoituksesta tehdään yhdessä Kannuksen seurakunnan kanssa, jonka kanssa on myös tarkoitus perustaa työtä koordinoimaan työryhmä.

Lisätietoja antaa kaupunginjohtaja Jussi Niinistö, puh. 044 4745 236.