
Kannuksen kaupunginhallituksen avoin kirje Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle
Kannuksen kaupunginhallitus haluaa kiinnittää Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen huomiota Kannuksen kaupungin alueella olevien valtion maanteiden paikoin heikkoon ja jopa liikenneturvallisuutta vaarantavaan kuntoon.
Väyläviraston kuntoluokituksen mukaan Kannuksen kaupungin halki kulkevan Valtakadun päällysteiden tila on jopa erittäin huono. Jokakeväinen ongelma on Kokkolan-Kajaanin -tien (numero 28) Kannuksen keskustan kohdalla olevan kiertoliittymän eli liikenneympyrän kunto. Jäätymisen, sulamisen ja liikenteen kuormituksen takia liikenneympyrän päällyste on pahoin reikiintynyt. Päällysteet maanteillä ovat monin paikoin muuallakin vanhoja ja niitä tulisi pyrkiä määrätietoisesti uusimaan, eikä vain hätäpaikata kuoppia. Palautetta on annettu ELY-keskuksen liikenteen asiakaspalveluun.
Keski-Pohjanmaan pohjoisimmassa osassa sijaitseva seutukaupunkimme ymmärtää olevansa ELY-keskukselle maantieteellisesti reuna-aluetta ja että nykyisellä riittämättömällä päällystysrahoituksella teiden päällystyskierto on pitkä, mutta kannuslaisten kärsivällisyydelläkin on rajansa. Kannuksen kaupunginhallitus edellyttää tasapuolista kohtelua tien kunnossapidossa koko ELY-keskuksen alueella. Valtio kerää kyllä verot vaikka pitkospuita pitkin, mutta valtion maanteiden kunnossapidon osalta edellytämme oikeudenmukaista kohtelua jo liikenneturvallisuudenkin kannalta.
Edellä olevan perusteella Kannuksen kaupunginhallitus pyytää Etelä-Pohjanmaan ELY-keskusta kunnioittavasti kohdistamaan alueemme tiestön kunnostukseen pikaisesti lisävoimavaroja.
Kannuksessa 24.4.2023
Anja Törmä
kaupunginhallituksen pj.
Jussi Niinistö
kaupunginjohtaja