Hyppää sisältöön

Testamenttivaroja 6000 euroa kannuslaisten sotaorpojen kuntoutukseen

Kannuksen kaupunki jakoi testamenttivaroista 6 000 euroa Pohjanmaan Sotaorvot ry:lle, joka järjestää varoilla kuntoutusta kannuslaisille sotaorvoille. Avustusvaroin on tarkoitus järjestää vuonna 2023 kolme hyvinvointipäivää Kitinkannuksessa. Muita kuntoutusvaihtoehtoja ovat uimahallin ja kuntosalien käyttö sekä kotona tapahtuva kuntoutus, hieronta tai jalkahoito

Tavoitteena on itsenäisen ja turvallisen kotona asumisen tukeminen. Kannuksessa on 21 sotaorpoa. He ovat syntyneet vuosina 1923–1945.

Kaupunginhallitus myönsi avustuksen Hannu Märsylän testamenttirahastosta. Avustuksen käytöstä on raportoitava kaupunginhallitukselle vuoden 2023 loppuun mennessä.

Kaupunki on myöntänyt vastaavaan tarkoitukseen vuosittain tentamenttirahaston varoja Pohjanmaan Sotaorvot ry:lle aiemmin yhteensä 12 500 euroa.

Testamentti- ja lahjoitusvaroja voi hakea vanhusten hoitoon, vanhustyöhön sekä hyvinvointipalveluiden kehittämiseen eri ikäryhmien tarpeet huomioiden

Kannuksen kaupungilla on testamentti- ja lahjoitusvaroja, joita jaetaan eri käyttötarkoituksiin hakemusten perusteella.

Testamenttivaroja voidaan jakaa testamentintekijöiden tahdon mukaisesti käytettäväksi vanhusten hoitoon sekä vanhustyön hyväksi.

Lahjoitusvaroja voidaan jakaa käytettäväksi hyvinvointipalveluiden kehittämiseen ja parantamiseen eri ikäryhmien tarpeet huomioiden. Lahjoitusvarat ovat tulleet kaupungille Valtiokonttorilta ilman perillisiä kuolleiden jäämistöistä.

Lahjoitusvarojen osalta kaupunginhallitus on linjannut, ettei niitä myönnetä yksittäisen tapahtuman järjestämiseen eikä normaalin toiminnan ylläpitämiseen. Sen sijaan esimerkiksi uuden toiminnan käynnistämiseen tai investointien rahoittamiseen niitä voidaan myöntää kertaluonteisesti.

Testamentti- ja lahjoitusvaroja voidaan anoa vapaamuotoisella hakemuksella. Hakemukset tulee toimittaa osoitteeseen Kannuksen kaupunki, PL 42, 69101 Kannus tai sähköpostilla kirjaamo@kannus.fi.

Hakuaika on jatkuva. Hakemuksessa täytyy osoittaa, miten rahoitettava hanke hyödyttää kannuslaisia. Varoja ei myönnetä yksityishenkilöille eikä yrityksille. Päätöksen varojen myöntämisestä tekee kaupunginhallitus puolivuosittain.