Hyppää sisältöön
Ruskaa Korpelan padolla Lestijoella.
Ruskaa Korpelan padolla Lestijoella, kuva Simo Porkola.

Vesiensuojeluhankkeisiin historiallisen suuri avustuspotti jaossa


Vesistöjen kunnostushanke suunnitelmissa? Nyt on juuri oikea hetki hakea avustusta.

Ensi vuonna myönnettävät harkinnanvaraiset avustukset vesistöjen kunnostushankkeisiin ovat haettavina 18.10.-30.11.2022. Vesiensuojeluhankkeisiin on ohjattu historiallisen suuri panostus Ympäristöministeriön vesiensuojelun tehostamisohjelman kautta.

Avustuksilla tuetaan erityisesti rehevien järvien ja merenlahtien sekä virtavesien tilaa parantavia vesien kunnostushankkeita, lajien säilymisen ja monimuotoisuuden kannalta tärkeitä vesien kunnostushankkeita.

Avustusta voi hakea esimerkiksi kunta, rekisteröitynyt yhdistys, osakaskunta, kalatalousalue, vesilain mukainen yhteisö tai muu yhteisö. Harkinnanvaraista avustusta voidaan myöntää hankkeen suunnittelusta, toteutuksesta ja hallinnoinnista aiheutuviin kustannuksiin, luvista perittäviin maksuihin sekä säädös- ja lupavelvoitteiden täyttämisestä aiheutuviin kustannuksiin. Avustuksen suuruus on pääsääntöisesti enintään 50 % hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista.

Hakuohjeet ja -lomakkeet ovat ELY-keskuksen verkkosivuilla
https://www.ely-keskus.fi/avustukset-vesisto-ja-kalataloushankkeisiin

Lisätietoja Keski-Pohjanmaalla antaa vesitalousasiantuntija Marko Aalto, puh. 0295 027 971. Sähköpostiosoite muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Infotilaisuus Teamsilla

Aika: keskiviikko 26.10.2022 klo 13–15
Paikka: Tilaisuus toteutetaan virtuaalisesti Microsoft Teams -palvelun avulla: Linkki tilaisuuteen (linkki avautuu uuteen välilehteen)

Ohjelma

  • Kunnostusten rahoitusmahdollisuudet ja vesiensuojelun tehostamisohjelma (Ryhmäpäällikkö Vincent Westberg, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus)
  • Vesistöjemme kunnostustarpeita ja esimerkkejä vesien kunnostamisesta (Vesienhoidon asiantuntija Riku Palo, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, suunnittelija Viivi Kuusisto, Eteläpohjanmaan ELY-keskus)
  • Näin teet hyvän hakemuksen (Vesienhoidon asiantuntija Helena Puro, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus)
  • Loppukeskustelu